Martha on maalaisromanttinen, hän taitaa sisustuksen, leipoo itse leipänsä, tekee hilloja ja keräilee kauniita sisustuselementtejä kotiinsa. Kuulostaa ihan normaalilta suomalaisnaisen näkökulmasta. On hyvä kuitenkin muistaa, että Amerikassa leipomot leipoo kakut, puutarhurit istuttaa kukat ja hillot ostetaan hypermarketeista ja kukka-asetelmat tilataan kuvastosta, niinkuin myös joulukinkkukin ja kaikenlisäksi niin tekee myös Martha.
Martha Stewart valittiin USA:ssa kolmanneksi vaikuitusvaltaisimmaksi naiseksi vuonna 2001. Tosin Martha on ollut usein lööpeissä ja tullut tunnetuksi kaksinaamaisuudestaan. Martha on tunnettu enemmänkin business-ihmisenä kuin viattomana kodin hengettärenä. Martha kärsi viiden kuukauden vankeustuomion 2004, valehdeltuaan pörssikaupan yksityiskohdista. Martha on tehnyt kuitenkin loistavan 'comebackin' ja onnistunut taas koristelemaan kotinsa tulevaksi Halloweeniksi. Ohessa muutamia kuvia Marthan syksystä.
www.marthastewart.com




1 kommentti:
Harmittavaa, että ohjelma pyörii vain maksullisella kanavalla! Olen ollut jo pitkään Martha Stewart -fani netin välityksellä. Sivusto on myös hyvä ja sieltä saa paljon ideoita (mm. sain sieltä idean näihin: http://www.flickr.com/photos/evaberry/1890299307/in/set-72157603331299841/).
Lähetä kommentti